perjantai 5. kesäkuuta 2015

Hulmuhelma

Mekkotehtaan kaava ei pettänyt tälläkään kertaa.
Mekkotehdas aikuisille -kirjan "Helmi" -lastenkaavalla tehtyyn mekkoon on käytetty pala kirpparilta löytyneestä vanhasta, ihanan pehmeäksi kuluneesta pussilakanasta.



 Tykkään kovasti tuollaisen vanhan kankaan tuomasta "fiiliksestä", mekko on kuin pala lapsuuden kesiä :)



Kaavan koko on mielestäni aavistuksen reilua, vastannee enemmän tuota kaksoiskoon isompaa kokoa ( 122/128 ). Pituutta kuitenkin lisäsin viitisen senttiä, jotta ei heti jäisi lyhyeksi. Tiedä kuinka kasvaa tuo lapsikin näillä vesisateilla :)

Loppuun vielä postaamatta jääneitä perusjuttuja. "Paratiisin Puutarhaa" Verson Puodista. Laatu on ihan loistavaa, ei ole mennyt pesuissa yhtään miksikään!




tiistai 3. helmikuuta 2015

Katariina kolmas

Otsikon mukaisesti tämä on laskujeni mukaan kolmas Mekkotehdas-kirjan Katariina-kaavalla ompelemani mekko. Se on yksi lemppari-kaavoistani, eikä syyttä. Lopputulos on jälleen kerran ihana, sellainen tyttömäisen kaunis :)

 
Sängyssä sai "pomppia" ihan luvan kanssa...


Kyseinen mekko olikin varsin nopeatekoinen, sillä alaosa on "kierrätystavaraa" ihan sellaisenaan meidän nuoren hylkäämästä mekosta. Sattui vielä niin sopivasti, että olin lyhentänyt ko. mekkoa, joten sain ommeltua ylijäämäpaloista Katariinan yläosan. 

Kuvasta näkyy myös kankaiden pieni sävyero, johtunee siitä, että helmakappaletta ei ole pesty kertaakaan. Toivottavasti tasoittuu pesujen myötä...



Kokeilin helmaan tuollaista röyhelöruusuketta. Sekin on hyödynnetty alkuperäisen mekon helmakäänteestä. Ruusukkeen ohje myöskin Mekkotehdas-kirjasta. Tämän ruusukkeen keskelle ompelin napin.


Kuvat on valitettavan pimeitä, valoa ei riitä tarpeeksi edes keskellä päivää :(



Ompelu-ajatukset alkaa jo muutenkin siirtymään kesään, jotakin mekkoa ym. lyhythihaista suunnittelin ommella seuraavaksi...


keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Pienen tontun mekko

Hei vaan tooodella pitkästä aikaa!
Nyt kyllä venähti tosiaan aikaa siitä kun olen viimeksi blogiani päivittänyt...
Käyköhän täällä enää edes kukaan kurkkimassa tekeleitäni?!?
 
Joskus aika vain hupenee kaikkeen muuhun. Jo blogia aloittaessani päätin, että tämä tulee pysymään täysin stressittömänä, ihanana harrastuksena, josta en anna itseni ottaa mitään tekemisen paineita. No, olen pitänyt itselleni tekemäni lupauksen :) Jospa tämä postaustahti tästä taas virkistyy...
 
Ihanaa Joulun odotusta kaikille!


 Tonttumekko trikoosta.


Kaava on piirretty A4:lle. 


Ideoin kaavan alunperin lapsen ompelutöihin sopivaksi. 
Kun teet mekon joustavasta, purkautumattomasta ( esim. trikoot ) kankaasta, ei reunoja välttämättä tarvitse huolitella. Alla olevan pilkkumekon on omin pikku kätösin ommellut ( käsin ) 7-v tyttäreni.


Tonttumekko menee lahjaksi lapsen iltapäiväkerhon vähävaatteiselle nuken-reppanalle :)

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Tyttömäisiä

Joskus jossakin näkemästäni nukke / tyttö / mollamaija-applikaatiosta muokkasin omannäköisen -tai paremminkin tuon meidän tytönnäköisen version;


Kankaat joustofroteeta Metsolasta.
Kun en osannut päättää kummasta väristä tekisin, tein molemmista. Ei kai näitä peruspaitoja koskaan liikaa ole...

Kaavana OB 4/13 "Ruler"





 
Näihin kirjaimellisesti tyttömäisiin paitoihin on käytetty somisteena monennäköisiä nappeja. Sekä tyttöihin että hihan "merkkeihin".
Tulikohan niitä jo liikaakin?


Kuusvee on juuri sellainen tyypillinen hameita ja mekkoja rakastava tyttönen. Koska housut ikävä kyllä ovat moneen menoon käytännöllisempi ratkaisu, ajattelin yhdistää ne -molempi parempi!


Alaosa on siis yhtä kappaletta, eli "samalla kiskaisulla" päällä on sekä froteeleggarit että hame :)
Kaava on oma sovellus.
Leggarit voi kääntää vajaamittaisiksi -samalla paljastuu lisää pilkkuja!


Kumpi on sinun suosikkisi, punainen vai pinkki paita?

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Tilaustöitä lapselta

Kuusvee tekee tasaiseen tahtiin kaikenlaisia "tilauksia" , mitä nuket, leikkirotat, puput, koirat ja mitkä lie karvanaamat milloinkin, kipeästi tarvitsevat.

Harvemmin ehdin ommella mitään toiveita samantien, mutta jätän toiveet ns. korvan taakse, sillä tilkuista tosiaan syntyy monenlaista "tarpeellista"...

Bikinit Tähkäpäälle;


Alaosasta tuli vähän mallia "maxi", mutta ovat aika söpöt noinkin.
Kaava on muokattu uikkarin kaavasta.
 

Lapsen tilaamia ovat seuraavatkin, tai ainakin tuo nuken yöpaita, mutta ei meidän kuusveen tällä kertaa; nämä "tilaustyöt" matkasivat ystävän ystävälle :)



Kun nyt ollaan tällä nukenvaate-linjalla, niin lopuksi esittelen nämä hurmaavat kesä-asut, jotka tupsahtivat postilaatikkoomme jokunen viikko sitten;


Suurkiitokset näistä Hapsulille, jonka Anna hyvän kiertää -käsityöhaasteeseen osallistuin joskus viime vuonna.
Vinkki; vieläkin voit osallistua! :)

Vielä jäi paljon tehtävää;

luu lelukoiralle
makuupussi noin 5cm:lle magnustille
mekko pienelle huopakissalle
prinsessakatos tähkäpään sängyn yläpuolelle ( tähkiksen "huone" sijaitsee tällä hetkellä vaatekaapissa )

ja lisää tilauksia satelee leikkien edetessä...
monet onneksi unohtuvat sekä tilaajalta että ompelijalta :)

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Avainnauhoja osa 2.

Avainnauha-korujen tehtailu jatkuu...


 Näihin tarvittiin kuhunkin kolme n.1,5m nauhaa.
Solmut joka helmiryppään välissä lyhentävät nauhaa melkoisesti.

Tämä malli tehty kolmella erikokoisella puuhelmellä.


Tässä yksi iso ja 5 pientä helmeä/rypäs. Yksi nauha jää aina vapaaksi.

 Lopuksi toivotan kaikille ( lapsen sanoin ) :



torstai 8. toukokuuta 2014

Koruja

Hupsista. Vähän venähti taukoa sitten viime postauksen...
Sain jo ilkikurista palautettakin blogiani seuraavalta, että "siellä se kettu aina vaan mököttää kun käyn blogiasi katsomassa" :) -viitaten tietenkin tuohon edellisen postauksen "mannekiinina" toimivaan kettuun.

Yritän aktivoitua taas päivittämään useammin :)

Teimme yhdessä eskarilaisen kanssa koru-avainnauhoja lahjaksi päiväkodin hoitajille. Pari on jo valmiina ja vielä ainakin kolme tehdään lisää, kunhan helmitilaus tulee.

Nyt voitte sitten siirtyä käsilläseisontaan pää alaspäin näytön ääreen, sillä joskus vaan käy niin että tietotekninen osaaminen loppuu bloggaajalta kuin kanan lento -sen jälkeen kun perheen nuorimies on käynyt asentamassa kaikki ohjelmat uusiksi koneelle... 
-kaikki kuvat ovat tällä kertaa väärin päin, pahoittelen.


Näihin idea ja tarvikkeet Sinellistä.


Ja jos avainnauhoissa työnjako meni niin, että kuusvee pujotteli helmet ja minä solmin, niin tässä korussa minä pujottelin helmet ja ystäväni teki kaiken muun "teknisen" työn.
Olen todella tyytyväinen lopputulokseen, ihan "omannäköinen" koru :)

Kuvittele tämäkin oikeinpäin...