perjantai 1. maaliskuuta 2013

Kaunis Blogi :)

Hanna Hapsuli -blogista ilahdutti antamalla tälle blogille Kaunis Blogi -tunnustuksen!
Ihanaa! Kiitos! Tunnustukset, samoin kuin kaikki teidän lukijoiden kivat kommentit, tuntuvat tosi hyvältä ja kannustavat jatkamaan blogin tekemistä. 
On aina innostavaa huomata, että joku jaksaa seurata tekemisiäni :)

 
Tunnustuksen säännöt;

Pitää kertoa itsestään kahdeksan paljastavaa asiaa ja
jakaa tunnustus eteenpäin kahdeksalle blogin pitäjälle.
Lisäksi tulee kopioida yllä oleva kuvasymboli.

Kahdeksan paljastavaa asiaa itsestäni, hmmm.... yllättävän vaikeaa keksiä! Taidan kirjoittaa mitä nyt äkkiä sattuu mieleen tulemaan;

1. Olen 40 vuotias, muttei tunnu siltä, missä se kauan odotettu viisaus viipyy? :)
2. Lempivärini on ruskea.
3. Perheeseeni kuuluu 3 ihanaa lasta/nuorta 17-,12- ja 5-vuotiaat. Ja aviomies, ihana myös. Sekä omaa  blogia kirjoittava kani. Omasta mielestään komea. Meidän muiden mielestä söpö.
4.  Lautapeleistä suosikkini on Carcassonne.
5. Olen aamu-uninen, ja kadehdin aamuvirkkuja.
6. Olen onnettoman surkea tekemään neuletöitä, en saa mitään valmiiksi. Tai edes aloitusta pidemmälle. 
7. Rakastan hyvää ruokaa. En osaa nimetä mitään lempparia, on niin paljon hyviä!
8. Haaveilen omasta ompeluhuoneesta, tai tilasta, tai edes pöydästä. Tällä hetkellä ompelen keittiön pöydän ääressä ja roudaan koneita edestakaisin, karmeaa vai mitä?

Blogit, joille haluan jakaa Kaunis Blogi -tunnustuksen;
Ihan huippuja kaikki :)


ja tietysti;



Vauhdikasta viikonloppua! :)

4 kommenttia: