sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Tomppelin tekemiä ihania kesämekkoja

Useinmiten ompelen joustavista materiaaleista,
mutta tällä kertaa jotain ihan muuta :)
Jäätelökangas puuvillaa!


Tämä aivan ihastuttava Mekkotehdas-kirja on ollut minulla jo viime kesästä asti,
ja vasta nyt tartuin siihen tositarkoituksella :)


Mekon malli Katariina.
Tein virheen -ja ratkaisevan jo ennen kuin ehdin ompelemaan ensimmäistäkään saumaa (saavutus sekin). Olin ymmärtävinäni että sivun alareunan teksti; "mitat sisältävät 1 cm:n saumanvarat" tarkoitti kaavojen saumanvaroja. No ei tarkoittanut. Sillä sivulla puhuttiin kuminauhojen mitoista ja saumanvaroista.

No, ilman saumanvaroja kappaleita leikatessani vaimensin vähäisenkin järkeni äänen miettimällä, että "nämä kaavat on varmaan suunniteltu joillekkin tomppeleille jotta ei tarvitse miettiä saumanvarojen leveyksiä". Sillä hetkellä ainut tomppeli jonka tiedän oli allekirjoittanut itse saksimassa kaunista kangasta palasiksi...


Mekko on kyllä kaunis.
Vain vähän liian pieni yläosasta -tarkemmin sanottuna saumanvarojen verran liian pieni.
Hmm, ehkä sitä voi kuitenkin alkukesästä pitää...
"Ice cream" puuvillakangas Eurokankaasta. Mm. helmassa ja hihansuissa käytetty joustavaa pitsinauhaa.


Helman leikkasin kaavasta poiketen kaarevaan muotoon.


Ja kun kerta lähdettiin tälle rimpsu&röyhelö-linjalle, niin tehdään se sitten perusteellisesti; rusetti-nappi koriste kruunaa prinsessamaisuuden. Voitte varmaan arvata, että oli todella mieleinen mekko viisveelle. Mutta edelleenkin vähän liian pieni...


Jollette jo huomanneet, jokin jätskimekon tekemisessä jäi ärsyttämään minua niin paljon, että iltapuhteena piti ommella toinenkin Katariina-mekko, jotta saisi yönsä nukuttua ilman saumanvara-painajaisia :D
 

Tämäkin "Kesähetki" kangas Eurokankaasta ( 3eur/m )
Mekko toteutettu samaan tapaan kuin tuo edellinenkin -ainakin melkein. Tällä kertaa leikkasin myös sentin saumanvarat. Kuten ohjeesssa lukee, sivulla 8, selvällä suomen kielellä.


Tämän mekon materiaalikustannukset n. 5eur kuminauhoineen kaikkineen!
Kiitos Mekkotehdas-kirjan tekijöille ihanista kaavoista,
ohjeet ovat oikeasti hyvät ja seikkaperäiset,
kunhan malttaa lukea ne.


 Nyt vain toivomme lämpöistä kesää,
jotta pääsee pihalle pyörähtelemään mekoissa helmat hulmuten!




10 kommenttia:

  1. Ihania mekkoja. Mullakin on tuo kirja ja yhtä mekkoa aloin tyttärelle tekemään, mutta siitä tuli totaalinen fiasko. Tuolla se odottaa myttyrällä mokoma tekele, että keksisin sille jotain... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina. Niinhän sitä sanotaan että tekevälle sattuu... Itse taisin jäädä koukkuun näihin mekko-ompeluihin -seuraavaksi suunnitteilla Orelma.

      Poista
  2. Voi miten suloiset mekot! Toivotaan nopsaan lämpimiä mekkokelejä, että jätskimekkokin ehtii päälle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, jätskimekon kannalta helteet heti toukokuussa olis toivottavat :D

      Poista
  3. onpa kauniit, mun lempikaava (tai siis ainut mitä olen kirjasta kokeillut) mutta meidän neiti ei tykkää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kewa! Kaava on tosiaan hyvä, eikä toteutuskaan niin monimutkainen, miltä ensin vaikuttaa. Toinen mekko valmistui jo nopeasti.

      Poista
  4. Ääääääh, minäkin olen sitten tomppelina ymmärtänyt samalla tavalla :D x) Siis tuon saumavaran, noh, saa nähdä mitä tulee!!!
    Ihania mekkoja tuli silti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, toivotaan että sinun mekostasi tulee kuitenkin sopiva :)

      Poista
  5. Ihania! mOlemmat ovat niin kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tälläiset rimpsumekot on kovassa huudossa tuollaisten noin viisivuotiaiden keskuudessa :)

      Poista